Materiaalien UV-heijastavuus – arvot, mittausmenetelmät ja lähteet
UV-heijastavuus on se osuus pinnalle osuvasta UV-säteilystä, jonka pinta heijastaa. Se riippuu aallonpituudesta, materiaalista, pinnan kunnosta ja mittausgeometriasta – ja UV-alueella se poikkeaa usein perustavanlaatuisesti siitä, mitä silmä havaitsee näkyvällä alueella.
Vaihteluväli on laaja: valkoiset dispersio- ja öljymaalit heijastavat 254 nm:n aallonpituudella joissakin tapauksissa alle 10 % [1][7], mikrohuokoinen PTFE keskimäärin 97,4 % alueella 250–500 nm [6], ja UV-optimoitu peilialumiini saavuttaa 254 nm:n kohdalla vähintään 90 % [10]. Desinfiointijärjestelmien, säteilytyskammioiden ja optisten mittausjärjestelyjen suunnittelussa ratkaisevaa on heijastavuus todella käytetyllä aallonpituudella, ei materiaalin nimi.
Tälle sivulle on koottu yli 70 julkaistua mittausta, kukin aallonpituuden, mittausmenetelmän ja lähteen kanssa.
Mitä UV-heijastussuhde tarkoittaa?
Heijastussuhde ρ on heijastuneen ja tulevan säteilyvuon suhde, joka ilmoitetaan lukuna välillä 0–1 tai prosentteina. Jokaisella aallonpituudella pätee tasapaino ρ + α + τ = 1, jossa ρ on heijastussuhde, α absorptiosuhde ja τ läpäisysuhde: se osuus, joka ei heijastu eikä läpäise, absorboituu. Näitä suureita selitetään sivuilla Optisten suureiden sanasto ja Radiometriset suureet.
- Peiliheijastus (suunnattu heijastus): heijastuskulma on yhtä suuri kuin tulokulma – tyypillistä kirkkaaksi hiotuille metalleille ja peileille.
- Hajaheijastus: säteily siroaa kaikkiin suuntiin – tyypillistä PTFE:lle, kipsille, mataille maaleille ja jauheille.
- Kokonaisheijastus: peiliheijastus- ja hajaheijastusosuudet yhdessä. Useimmat taulukkoarvot viittaavat tähän suureeseen, mutta eivät kaikki – katso kohta "Miksi julkaistut arvot poikkeavat toisistaan".
Aallonpituus on ratkaiseva
| Alue | Aallonpituus | Tyypilliset lähteet ja sovellukset |
|---|---|---|
| Far-UVC | 200–230 nm | KrCl-eksimeerilamput 222 nm:ssä, desinfiointi käytössä olevissa tiloissa |
| UV-C | 100–280 nm | Pienpaineiset elohopealamput 254 nm:ssä, UVC-LEDit, desinfiointi |
| UV-B | 280–315 nm | Valohoito, materiaalien vanheneminen |
| UV-A | 315–400 nm | UV-kovetus, fluoresenssitarkastus, UV-LEDit 365–405 nm:ssä |
UV-A, UV-B ja UV-C noudattavat standardia DIN 5031-7; "Far-UVC" ei ole standardoitu raja, yleisesti käytetään aluetta 200–230 nm. Yksityiskohdat kohdassa Spektrialueet ja standardit. Materiaali, joka heijastaa hyvin 365 nm:ssä, voi absorboida huomattavasti voimakkaammin 254 nm:ssä tai 222 nm:ssä – arvoja ei voi siirtää aallonpituudelta toiselle.
UV-heijastavuus yhdellä silmäyksellä
Taulukoissa on jokaiselle arvolle ilmoitettu aallonpituus ja viimeisessä sarakkeessa lähde; mittausmenetelmät selitetään jäljempänä. "200–400 nm" tarkoittaa keskiarvoa koko UV-alueelta, ei arvoa yhdellä aallonpituudella.
Alumiini
| Materiaali | Aallonpituus | Heijastavuus | Lähde |
|---|---|---|---|
| Anolux MIRO UVC (UV-peilialumiini) | 254 nm | väh. 90 % | [10] |
| Anolux UVS | 254 nm | väh. 86 % | [10] |
| MIRO UV C (Alanod) | UV-C, ei määritelty | yli 90 % | [9] |
| Alumiini, sputteroitu lasille | 254 nm | 75–85 % | [1] |
| Alumiinifolio, matta / kiiltävä puoli | 254 nm | 75,7 / 65,9 % | [2] |
| ALZAK-käsitelty alumiini | 254 nm | 65–75 % | [1] |
| Alumiini, pintakäsitelty | 254 nm | 60–89 % | [1] |
| Alumiini, anodisoitu | 222 ja 254 nm | 61–62 % (45°, pääosin peiliheijastus) | [5] |
| Alumiini, anodisoitu, peililaatu | 222 nm | 58–64 % | [4] |
| Alumiini, käsittelemätön | 254 nm | 40–60 % | [1] |
| Alumiini, kiillotettu | 222 nm | 42,8 % (NIST, 8°:d) – 55,6 % (d:d) | [4] |
| Alumiini, kiiltävä, käsittelemätön | 200–400 nm | 39 % | [7] |
| Alumiini, hiekkapuhallettu | 222 nm | 29,5 % (NIST) tai 36 % | [4] [3] |
| Alumiinilevy | 254 nm | 32,2 % | [2] |
| Duralumiini | 254 nm | 16 % | [1] |
| Alumiini, mustaksi anodisoitu | 222 nm | 4–7,8 % | [3] |
Pelkkä "alumiini" kertoo UV-heijastavuudesta vain vähän: UV-peilialumiinin ja mustaksi anodisoidun levyn välillä on yli kymmenkertainen ero. Seos, karheus, oksidi- ja anodisointikerros määräävät arvon.
Ruostumaton teräs, teräs, kromi, kupari, messinki, titaani
| Materiaali | Aallonpituus | Heijastussuhde | Lähde |
|---|---|---|---|
| Kromattu | 254 nm | 39 % | [1] |
| Ruostumaton teräs 316 | 222 nm | 36 % | [3] |
| Ruostumaton teräs, kiillotettu | 222 nm | 33,9 % | [3] |
| Kromi, kiillotettu | 222 nm | 32,6 % | [3] |
| Ruostumaton teräs / tinapelti | 254 nm | 25–30 % | [1] |
| Niukkahiilinen teräs, harjattu / hapettunut | 200–400 nm | 29 / 10 % | [7] |
| Kuparifolio | 222 nm | 27,6 % | [3] |
| Kuparilevy | 254 nm | 26,4 % | [2] |
| Ruostumaton teräslevy | 254 nm | 24,5 % | [2] |
| Messinki 260 | 222 nm | 24,2 % | [3] |
| Ruostumaton teräs 304 | 222 nm | 22,4 % | [3] |
| Titaani 6Al4V | 222 nm | 21,4 % | [3] |
| Ruostumaton teräs #4, harjattu | 222 nm | 12 % (45°, pääosin peiliheijastus) | [5] |
| Kupari Cu-110 | 222 nm | 6,8 % | [3] |
Metallit, jotka näyttävät kirkkailta ja kiiltäviltä näkyvän valon alueella, heijastavat yleensä vain 20–40 % UV-C-säteilystä – huomattavasti vähemmän kuin optimoitu alumiini.
PTFE ja muut diffuusit heijastimet
| Materiaali | Aallonpituus | Heijastavuus | Lähde |
|---|---|---|---|
| Mikrohuokoinen PTFE, 2 mm | 250–500 nm (keskiarvo) | 97,4 % | [6] |
| e-PTFE | UV-C | yli 95 % | [8] |
| Spectralon | 250–2500 nm | yli 95 % | [11] |
| PTFE, massiivinen | 250–500 nm | 85–95 % | [6] |
| PTFE-levy, 1,5 mm | 222 nm | n. 88 % | [4] |
| Magnesiumoksidi | 254 nm | 75–88 % | [1] |
| Bariumsulfaatti | 222 nm | 72,1 % | [4] |
| Kalsiumkarbonaatti | 254 nm | 70–80 % | [1] |
| Monikerroseriste (MLI) | 222 nm | 66 % | [13] |
| PTFE-teippi | 222 nm | 27,6 % | [4] |
Kaikki PTFE ei heijasta samalla tavalla: huokosrakenne ja paksuus ovat ratkaisevia. Ohut PTFE-teippi läpäisee suuren osan säteilystä ja yltää vain 27,6 %:iin aallonpituudella 222 nm. Noin 240 nm:n alapuolella absorptio kasvaa myös PTFE:ssä [6].
Bariumsulfaatti on UV-A-alueen ja näkyvän alueen heijastin, ei UV-C-alueen. Välillä 300–400 nm se yltää lähes 90 %:iin, näkyvällä alueella noin 93 %:iin; sen alapuolella arvo laskee – noin 80 %:iin aallonpituudella 250 nm ja 72 %:iin aallonpituudella 222 nm [4]. Mittauksiin aallonpituuksilla 254 nm ja 222 nm PTFE on sopiva pinnoite, katso Integroivat pallot.
Maalit ja pinnoitteet
| Maali tai pinnoite | Aallonpituus | Heijastavuus | Lähde |
|---|---|---|---|
| Alumiinimaali | 254 nm | 40–75 % | [1] |
| Valkoiset vesiohenteiset maalit | 254 nm | 10–35 % | [1] |
| Mineraalinen sisämaali (kalkkivalkoinen) | 200–400 nm | 17,3 % | [7] |
| Valkoiset emulsiomaalit (PVAc, styreeniakryyli) | 200–400 nm | 7,4–11 % | [7] |
| Seinämaali valkoinen/harmaa kipsilevyllä | 222 nm | 6,7–8,1 % | [3] |
| Valkoinen maali (sisätilat) | 254 nm | 6,7 % | [2] |
| Valkoiset öljymaalit | 254 nm | 3–10 % | [1] |
| Valkoinen polttomaali | 254 nm | 5–10 % | [1] |
| Musta lakka | 254 nm | 5 % | [1] |
| Sinkkioksidimaali | 254 nm | 4–5 % | [1] |
Rakennusmateriaalit ja sisäpinnat
| Materiaali | Aallonpituus | Heijastavuus | Lähde |
|---|---|---|---|
| Rappaus, jossa 90 % BaSO₄ (laboratorioseos) | 254 nm | 77,2 % | [2] |
| Rappaus, jossa CaCO₃ (laboratorioseos) | 254 nm | 73,4 % | [2] |
| Uusi kipsirappaus | 254 nm | 55–60 % | [1] |
| Paisutettu polystyreeni | yli 230 nm | 51 % | [7] |
| Valkoinen rappaus | 254 nm | 40–60 % | [1] |
| Japanilainen rappaus (kaupallinen) | 254 nm | 38,3 % | [2] |
| Laatta valkoinen / harmaa | yli 230 nm | 34 / 17 % | [7] |
| Laasti | 254 nm | 21,2 % | [2] |
| Betoni | 254 nm | 14,9 % | [2] |
| Betoni, käsittelemätön / pinnoitettu | 222 nm | 8,6 / 6,1 % | [3] |
| Punatiili | yli 230 nm | 7,1 % | [7] |
| Kattolevyt, 37 tyyppiä | 254 nm | 3,5–45,9 % | [14] |
| Kattolevyt, valkoinen | 222 nm | 4,9–33 % | [3] |
| Vinyylilattia / LVT | 222 nm | 6,3–9,4 % | [4] |
Puu, muovit ja työtasot
| Materiaali | Aallonpituus | Heijastussuhde | Lähde |
|---|---|---|---|
| Laminaattityötaso, valkoinen | 222 nm | 15,4 % | [3] |
| Saksanjalopuu / tammi (viilu) | 222 nm | 9,0 / 8,6 % | [3] |
| Corian / kvartsikivi | 222 nm | 8,6 % kumpikin | [3] |
| Lastulevy / rakennuspuu | yli 230 nm | 6,3 / 5,9 % | [7] |
| Setripuu | 254 nm | 4,7 % | [2] |
| Korkeapainelaminaatti, sileä / karkea | 200–400 nm | 4,7 / 3,3 % | [7] |
| Polyimidi / PVC | 222 nm | 4,2 / 3,9 % | [13] |
Ulkopinnat: UV-albedo auringonvalossa
Ulkona heijastuskykyä kutsutaan albedoksi. Arvot koskevat laajakaistaista auringon UV-säteilyä (pääasiassa UV-B, yleensä eryteemapainotettuna), eikä niitä voi siirtää UV-C-alueelle [12].
| Pinta | Albedo auringon UV-alueella | Lähde |
|---|---|---|
| Tuore lumi, kuiva | 85–94 % | [12] |
| Suolajärvi | 69 % | [12] |
| Hiekka, kuiva | 15–18 % | [12] |
| Betoni | 7–16 % | [12] |
| Vesi (järven ranta) | 2,7–4,8 % | [12] |
| Nurmikko, leikattu | 0–4 % | [12] |
Tuore lumi heijastaa lähes kaiken UV-säteilyn – siksi UV-altistus on hiihtäessä niin suuri, vaikka aurinko olisi matalalla.
Miksi alumiini heijastaa UV-säteilyä niin hyvin?
Metallit heijastavat vapaiden elektroniensa ansiosta: plasmataajuuden alapuolella ne seuraavat säteilyn sähkökenttää ja lähettävät sen takaisin. Alumiinilla tämä raja on syvällä tyhjiö-UV-alueella, noin 80 nm:n kohdalla; sen voimakkain, vöiden välisistä siirtymistä johtuva absorptio sijaitsee sitä vastoin lähi-infrapunassa noin 800 nm:n tienoilla. Koko UV-alueella puhdas, juuri höyrystämällä pinnoitettu alumiini säilyy siksi noin 90 %:n heijastimena.
Muilta metalleilta tämä etu puuttuu. Hopea, näkyvän valon paras peili, romahtaa noin 320 nm:n alapuolella; kulta ja kupari absorboivat sinisellä ja UV-alueella vöiden välisten siirtymien kautta. Rauta, kromi ja ruostumaton teräs absorboivat vöiden välisten siirtymien kautta koko UV-alueella ja heijastavat UV-C-alueella vain 20–40 %.
Käytännössä pinta ratkaisee, kuinka paljon tästä jää jäljelle. Luonnollinen oksidikerros on vain muutaman nanometrin paksuinen ja UV-alueella läpinäkyvä. Anodiset kerrokset, väriaineet värianodisoinnissa, epäpuhtaudet ja karheus laskevat arvoa kuitenkin huomattavasti – mustaksi anodisoitu alumiini heijastaa 222 nm:n kohdalla vain 4–8 % [3]. UV-peilialumiinissa on siksi erityisesti UV-alueelle suunnitellut heijastavat ja suojaavat pinnoitteet.
Miksi valkoinen maali heijastaa UV-säteilyä niin huonosti?
Valkoinen on näkyvän alueen, noin 380–780 nm, aistivaikutelma. Se ei kerro mitään UV-alueesta.
Useimmat valkoiset maalit sisältävät pigmenttinä titaanidioksidia. TiO₂:n energia-aukko on noin 3,0–3,2 eV, ja siksi se absorboi lähes täysin säteilyn, jonka aallonpituus on alle noin 390–410 nm – samasta syystä sitä käytetään aurinkovoiteissa. Sinkkioksidi käyttäytyy samalla tavalla. Lisäksi orgaaniset sideaineet absorboivat UV-C-alueella.
Valkoiset seinä-, dispersio- ja öljymaalit jäävät siksi useimmiten alle 10 %:n aallonpituuksilla 254 nm ja 222 nm. Poikkeuksia ovat kalkkiin, bariumsulfaattiin tai kalsiumkarbonaattiin perustuvat maalit; japanilaisessa laboratoriokokeessa 90 % bariumsulfaattia sisältävä rappaus saavutti 77 % [2].
Miksi julkaistut arvot poikkeavat toisistaan
Tämän sivun lähteissä käytetään neljää eri mittausmenetelmää, eivätkä eri menetelmillä saadut arvot ole suoraan vertailukelpoisia:
| Menetelmä | Mitä mitataan | Lähteet |
|---|---|---|
| Spektrofotometri ja integroiva pallo, 8°:d | Kokonaisheijastus kullakin aallonpituudella | NIST-arvot lähteessä [4]; [2], [6], [11], [14] |
| Lamppu ja radiometri, d:d (bi-hemisfäärinen) | Kokonaisheijastus todellisen lampun spektrille, esim. 222 nm | [3]; Ushion arvot lähteessä [4] |
| Lamppu ja radiometri, 45°/45° | Pääasiassa peiliheijastuskomponentti; karheat pinnat näyttävät matalammilta | [5], [13] |
| Keskiarvo alueelta 200–400 nm | Painottamaton keskiarvo koko UV-alueelta; kenttämittaukset vasta 230 nm:stä alkaen | [7] |
Lisäksi on koosteita, joissa mittausmenetelmää ei ole ilmoitettu (taulukko lähteessä [1]), sekä valmistajien tietoja, joissa ei kerrota, tarkoitetaanko peiliheijastusta vai kokonaisheijastusta ([8], [9], [10]). Myös vertailustandardilla on merkitystä: jos mittaus tehdään Spectralonia vasten absoluuttisen mittauksen sijaan, UV-arvot muodostuvat hieman liian korkeiksi, koska Spectralon itse yltää vain noin 95 %:iin aallonpituudella 250 nm [7].
Reflektanssin mittaaminen itse
Reflektanssi mitataan spektrofotometrillä ja integroivalla pallolla (Ulbrichtin pallo). Pallo kerää näytteen heijastaman säteilyn kaikista suunnista. 8°:d-geometriassa säteily osuu näytteeseen 8°:n kulmassa ja kaikkien suuntien summa havaitaan. Kiiltävien näytteiden kohdalla on ilmoitettava, sisältyykö peilikomponentti mittaukseen (SCI, Specular Component Included) vai suljetaanko se pois kiiltoloukulla (SCE, Specular Component Excluded).
UV-C-mittauksissa pallon pinnoitteen on oltava PTFE; bariumsulfaatti yltää vain noin 300 nm:iin asti. Opsytec valmistaa integroivia palloja PTFE-, bariumsulfaatti- ja kultapinnoitteilla. Agilent Cary 60 -laitteen integroiva pallo laajentaa spektrofotometrin mittaamaan diffuusia reflektanssia ja transmittanssia alueella 200–1100 nm, 0°- ja 8°-geometrioilla. Pinnoitteen, aukkojen ja halkaisijan yhteisvaikutus lasketaan integroivan pallon suunnittelutyökalulla.
Mikä materiaali mihinkin tarkoitukseen?
- Korkea diffuusi heijastavuus UV-C-alueella (254 nm, 222 nm): mikrohuokoinen PTFE, e-PTFE, kiinteä PTFE. Spectralon on määritelty vasta 250 nm:stä alkaen.
- Korkea diffuusi heijastavuus UV-A-alueella: lisäksi bariumsulfaatti, magnesiumoksidi ja kalsiumkarbonaatti.
- Korkea peiliheijastavuus: UV-peilialumiini (esim. MIRO UV C, Anolux UVC) sekä höyrystetty tai sputteroitu alumiini.
- Matala heijastavuus, esim. suojaukseen: musta lakka (5 %), mustaksi anodisoitu alumiini (4–8 %), puu (5–9 %), titaanidioksidi- tai sinkkioksidimaalit (alle 10 %).
UV-desinfiointia käyttävissä tiloissa heijastava ympäristö tehostaa vaikutusta, mutta se lisää myös ihmisiin kohdistuvaa säteilyä. Turvallisuusarvioinnissa on siksi otettava huomioon huonepintojen heijastavuus, katso UV-desinfioinnin turvallisuus. Säteilytyskammioissa seinämateriaalit määräävät, kuinka tasaisesti näyte säteilytetään; tätä voi kokeilla UV-kammion irradianssilaskurilla.
Heijastavien materiaalien vanheneminen
UV-C muuttaa muoveja, pinnoitteita ja orgaanisia sideaineita: seurauksena on kellastuminen, haurastuminen, muuttunut sironta ja heikkenevä heijastavuus. Jopa Spectralon menettää pitkän UV-altistuksen jälkeen merkittävästi heijastavuuttaan 250 nm:n kohdalla [11]. PTFE:tä ja alumiinia pidetään suhteellisen vakaina. Jos olosuhteiden on pysyttävä muuttumattomina vuosien ajan, heijastavuus kannattaa mitata uudelleen ja UV-irradianssi (säteilyvoimakkuus) tarkistaa säännöllisesti, katso UVC-mittari.
Usein kysyttyä UV-heijastuksesta
Mikä materiaali heijastaa UV-säteilyä voimakkaimmin?
Diffuusisti: mikrohuokoinen PTFE, keskimäärin 97,4 % alueella 250–500 nm [6]. Peilimäisesti: UV-peilialumiini, vähintään 90 % aallonpituudella 254 nm [10].
Mikä on alumiinin UV-heijastus?
Se riippuu pinnasta. Aallonpituudella 254 nm käsittelemättömälle alumiinille ilmoitetaan 40–60 %, pintakäsitellylle alumiinille 60–89 % ja UV-peilialumiinille vähintään 90 % [1][10]. Alumiinilevylle mitattiin eräässä tutkimuksessa 32 % [2]; mustaksi anodisoitu alumiini heijastaa vain 4–8 % aallonpituudella 222 nm [3].
Mikä on ruostumattoman teräksen heijastus UV-C-alueella?
Yleensä 20–36 %: 25–30 % aallonpituudella 254 nm [1] ja 22–36 % aallonpituudella 222 nm laadusta ja pinnasta riippuen [3]. Harjattu ruostumaton teräs #4 ylsi 45°:n mittauksessa vain 12 %:iin [5].
Heijastaako valkoinen maali UV-säteilyä?
Tuskin. Tavalliset valkoiset seinä-, dispersio- ja öljymaalit jäävät useimmiten alle 10 %:n aallonpituuksilla 254 nm ja 222 nm [1][2][3][7], koska valkoinen pigmentti titaanidioksidi absorboi UV-säteilyä. Vain jotkin vesiohenteiset maalit ja kalkkimaalit yltävät 10–35 %:iin.
Mikä on PTFE:n UV-heijastus?
Mikrohuokoinen PTFE saavuttaa keskimäärin 97,4 % alueella 250–500 nm, umpinainen PTFE 85–95 % [6]. 1,5 mm:n PTFE-levylle mitattiin noin 88 % aallonpituudella 222 nm, ohuelle PTFE-teipille vain 28 % [4].
Soveltuuko bariumsulfaatti heijastimeksi UV-C-alueella?
Vain rajoitetusti. Bariumsulfaatti heijastaa hieman alle 90 % alueella 300–400 nm, mutta vain 72 % aallonpituudella 222 nm [4]. Integroiviin palloihin ja kammioihin UV-C-alueella PTFE on parempi valinta.
Mikä pinnoite integroivaan palloon tarvitaan UV-mittauksissa?
PTFE heti, kun mitataan alle 300 nm:n alueella. Bariumsulfaatti soveltuu UV-A-alueelle ja näkyvälle alueelle, kulta infrapuna-alueelle, katso Integroivat pallot.
Heijastaako lumi UV-säteilyä?
Kyllä, hyvin voimakkaasti: tuore, kuiva lumi heijastaa 85–94 % auringon UV-säteilystä [12], hiekka 15–18 % ja vesi vain 3–5 %.
Täytyykö heijastus tuntea juuri käytettävällä aallonpituudella?
Kyllä. Arvot aallonpituuksilla 222 nm, 254 nm ja 365 nm tai keskiarvot alueelta 200–400 nm eivät ole keskenään vaihdettavissa. Suunnittelussa ratkaisee heijastus käytetyn lähteen spektrissä, mitattuna vertailukelpoisessa geometriassa.
Lähteet
- Signify/Philips (2020): UV Purification Application Information, taulukko 3 "Reflectance of various materials to UV-254 nm radiation" – kooste ilman ilmoitettua mittausmenetelmää – avoin lähde
- Endo et al. (2021), Scientific Reports – 254 nm, spektrofotometri integroivalla pallolla – avoin lähde
- Ushio America (2022): Reflectance of materials at 222 nm – KrCl-lamppu, d:d, epävarmuus noin 7 % – avoin lähde
- Claus (Ushio) & Cooksey (NIST), CORM 2022 – 222 nm, NIST 8°:d ja Ushio d:d – avoin lähde
- Ma et al. (2023), Science of the Total Environment – 222 ja 254 nm, 45°/45° – avoin lähde
- Quill et al., Porex: Ultraviolet Reflectance of Microporous PTFE – kokonaisheijastus 250–500 nm – avoin lähde
- BAuA-raportti F2422 (Saksan liittovaltion työturvallisuus- ja työterveyslaitos) – painottamaton keskiarvo 200–400 nm; kenttämittaukset 230 nm:stä alkaen – avoin lähde
- CIS UVC (2024): AN011 Reflective Materials – avoin lähde
- Alanod: UV Applications Brochure – avoin lähde
- Anomet: Reflective Aluminum – Anolux MIRO UVC ja UVS, 254 nm – avoin lähde
- Labsphere: Technical Guide – Reflectance Coatings and Materials – avoin lähde
- Turner & Parisi (2018): Ultraviolet Radiation Albedo and Reflectance in Review, Int. J. Environ. Res. Public Health – auringon UV-säteily – avoin lähde
- Petersen et al. (2025), Microbiology Spectrum – 222 nm, 45°/45° – avoin lähde
- Wengraitis & Reed (2012), Photochemistry and Photobiology – 37 kattolevyä, spektrinen mittaus integroivalla pallolla – avoin lähde
Kaikki arvot ovat kyseisten tekijöiden ja valmistajien tietoja, tarkistettu alkuperäisistä lähteistä 28. syyskuuta 2026. Metalliseos, pinnankäsittely, kerrospaksuus, vanheneminen ja mittausgeometria johtavat erilaisiin tuloksiin; turvallisuuden kannalta kriittiset suunnitelmat edellyttävät mittauksia todellisuudessa käytetyistä materiaaleista.
Kirjoittaja: Dr. Mark Paravia
Dr.-Ing. Mark Paravia on Opsytec Dr. Gröbel GmbH:n toimitusjohtaja Ettlingenissä ja johtaa yrityksen akkreditoitua kalibrointilaboratoriota. Tutkittuaan pulssitettuja ksenon-eksimeeripurkauksia KIT:n valaistustekniikan instituutissa hänen painopisteenään on nykyään optisen säteilyn mittaus. Hän toimii DIN-standardointikomitean FNL 7 "Optinen säteily" varapuheenjohtajana ja on jäsenenä DVGW:n UV-desinfiointia käsittelevässä projektiryhmässä.
